Kiertotalouden ratkaisut

Pitkäjänteinen ja tavoitteellinen toiminta on parasta resurssiviisautta. Kiertotalouden ratkaisut ja niiden kehittäminen on yksi Resurssiviisauden tutkimuskokonaisuuden osaamisalueista.

Kiertotalous ei tarkoita vain materiaalin kierrätystä tai tavaroiden korjaamista ja uudelleenkäyttöä. Se on kauas katsovaa suunnittelua ja pitkäjänteistä toimintaa luontoa ja ihmisiä kunnioittaen niin tuotteiden kuin palveluidenkin tuotannossa. Kerran käyttöönotetut luonnonvarat pyritään pitämään kierrossa mahdollisimman pitkään tuottamalla samalla taloudelle arvoa.

Kiertotalous on vaihtoehto perinteiselle raaka-aineesta roskiin -taloudelle ja vastaus nykyiseen ylikulutuskulttuuriin. Kiertotalouden toimintamalleja ovat tuotteiden ja materiaalien jakaminen, jakamisalustat, vuokraus- ja leasing- palvelut, uudelleenkäyttö, korjaus ja kunnostus sekä materiaalien kierrätys. Tavoitteena on vähentää syntyvän jätteen määrää ja neitseellisten raaka-aineiden tarvetta. Kokonaisvaltainen ja kestävä suunnittelu huomioi paitsi tuotteen tai palvelun kestävyyden, myös ympäröivän infran ja logistiikan parhaan teknisesti toteutettavan ja taloudellisen ratkaisun löytämiseksi.

Kiertotalous tukee myös huoltovarmuutta. Esimerkiksi kestäviksi ja korjattavaksi suunniteltuja tuotteita voidaan ylläpitää ja hyödyntää tehokkaasti myös kriisitilanteissa. Lisäksi kierrätysmateriaalien, kuten kotimaisten kierrätyslannoitteiden, käyttö vähentää riippuvuutta tuontiraaka-aineista ja vahvistaa omavaraisuutta.

Kiertotalous tarjoaa yrityksille uusia liiketoimintamalleja, parantaa toiminnan resurssitehokkuutta ja tuo kilpailuetua markkinoilla, joilla vastuullisuusvaatimukset lisääntyvät. Liikkeelle kannattaa kuitenkin lähteä pienin askelin, sillä kiertotaloutta ei omaksuta hetkessä eikä sitä rakenneta yksin. Kehityksen tueksi tarvitaan yhteistyökumppaneita, monialaista tietoa ja rohkeita kokeiluja.

Resurssiviisauden tutkimuskokonaisuudessa tarjoamme asiantuntija-apua kiertotalouteen liittyvissä asioissa useille eri toimialoille. Olemme kehittäneet koulutuskokonaisuuksia ja koonneet yhteen parhaita käytänteitä eri aloilla sekä tehneet yrityskohtaisia selvitys- ja kehitysprojekteja. Järjestämme myös työpajoja, seminaareja, webinaareja ja muita tapahtumia, joissa jaetaan tietoa ja rakennetaan verkostoja eri alojen toimijoiden välillä.

Satakunnassa toimiva Kirkkokallion ekoteollisuuspuisto on ainutlaatuinen esimerkki puhtaasti kiertotalouteen perustuvasta yrityskeskittymästä, jossa sivuvirrat valjastetaan hyötykäyttöön. Resurssiviisauden tutkimuskokonaisuudessa tutkitaan ja kehitetään muun muassa alueen suunnittelua ja prosessiratkaisuja.

Suora linja!

Onko yritykselläsi yhteistyöidea? Ota yhteyttä!

Mikko Lehtonen
Tutkimuspäällikkö
SAMK
044 710 6362
mikko.lehtonen@samk.fi